MILT? PELIALA N?YTT?? 2020-LUVULLA?

milta peliala nayttaa 2020-luvulla?

Olemme onnistuneesti j?tt?neet 2010-luvun taaksemme, ja onkin aika k??nt?? katseet kohti tulevaisuutta. 2010-luku voidaan merkata historiankirjoihin ??rimm?isen onnistuneena ajanjaksona, jos pelialan yrityksilt? kysyt??n. Vaikka iGamingista puhuttaessa suurimmat kulta-ajat olivatkin 2000-luvun loppupuolella, 2010-luvun alku kuitenkin osaltaan viel? kasvatti r?j?hdysm?isesti koko alaa.

Peliala on kuitenkin hitaasti mutta varmasti tekem?ss? transitiota kohti uutta vuosikymment?, ja me kuluttajat olemmekin jo pitk??n odottaneet mielenkiinnolla, mik? alan nykyinen suunta on. Viel? omaa identiteetti??n uudella vuosikymmenell? hakeva peliala onkin er??nlaisessa ”kuplassa” t?ll? hetkell?, sill? mm. lains??d?nt??n sek? muutamaan uuteen teknologiseen ratkaisuun pohjautuvia innovaatioita odotetaan ratkeavaksi l?hiaikoina. Ajallisesti pelialan kehityst? on vaikea ennustaa, sill? ”l?hiaikoina” voi k?yt?nn?ss? t?ll? mittapuulla tarkoittaa kuukausia, tai vuosia. Yksi asia on kuitenkin varmaa ja se on se, ett? kasinosivustojen miljardien eurojen arvoisesta markkinasta on hyvin suurella todenn?k?isyydell? kasvamassa entist? suurempi 2020-luvulla.

T?ss? artikkelissa tulemme k?ym??n l?pi mm. seuraavia aihealueita, joissa uskomme suurimman kehityksen tapahtuvan:

  • Kolikkopelit
  • Live Casino
  • Mobiili
  • Lains??d?nt?
  • Markkinointi
  • Turvallisuus
  • Pikakasinot

Suurin osa 2020-luvulla tapahtuvista muutoksista ei v?litt?m?sti heijastu kuluttajille, sill? osa mittavista investoinneista sek? parannuksista liittyy yritysten infrastruktuuriin. Ajallaan infraan sijoitetut isot investoinnit toki n?kyv?t meille pelaajillekin, mutta t?ss? luonnollisesti menee jonkin verran aikaa, ennen kuin pystymme palveluiden tasosta p??ttelem??n, mink?laisia parannuksia entiseen verrattuna on saatu.

Kolikkopelit

Ei ole mik??n salaisuus, ett? juuri kolikkopelit ovat yksi mielenkiintoisimmista osa-alueista tulevan kehityksen piiriss?. Kolikkopelit ovat jo nyt nauttineet ylivoimaisen suurta suosiota, kun nettikasinoiden pelitarjontaa aletaan vertailemaan. Erityisesti suomalaiset asiakkaat ovat ottaneet kolikkopelit omakseen, ja uusia pelej? tulee ilmoille l?hes p?ivitt?in. Vaikka emme omista kristallipalloa josta pystyisimme kertomaan tulevaisuuden sadan prosentin varmuudella, uskaltaisimme v?itt??, ett? kolikkopelien markkina tulee jatkamaan vahvaa kasvuaan 2020-luvulla. Kasvu ei jatku pelk?st??n pelej? julkaisemalla, vaan pelistudioiden ymp?rill? kehittyv?t myynnilliset sek? markkinoinnilliset prosessit tulevat my?s takuuvarmasti olemaan merkitt?v?ss? roolissa kolikkopelien kokonaisvaltaisen suosion kasvussa.

N?m? kolme (3) trendi? uskoisimme n?kyv?n kaikkein selvemmin 2020-luvun kolikkopeleiss?:

  • Viralliset, popkulttuurin ilmi?ihin kantaa ottavat kollaboraatio-julkaisut (nykyisest? valikoimasta esimerkkein? mm. Ozzy Osbourne, Guns N’ Roses, Jimi Hendrix, jne.)
  • 3D-animaatioita mobiilipeleiss?kin hy?dykseen k?ytt?v?t pelit
  • ”Gamification” -konseptilla tuotetut slotit, eli pelit joita on ”pelillistetty”
  • Sosiaalinen pelaaminen

Kolikkopelit tulevat todenn?k?isesti my?s pelialalla olemaan suuressa roolissa siin?, ett? ns. ”sosiaalinen pelaaminen” tuodaan j?lleen kerran takaisin. Monet pelialan yritykset ovat t?t? yritt?neet useaan otteeseen, mutta ovat yh? uudelleen ja uudelleen ly?neet p??t??n sein??n sellaisen ongelman kanssa, ett? moni pelaajista pit?? pelaamista edelleenkin hieman tabuna. Pelaamisesta ei usein haluta keskustella muiden kanssa, peliongelmaisen leimaa pel?ten. T?ysin varmaa ei viel? ole se, ett? MITEN kyseinen konsepti toteutetaan, mutta olemme melko varmoja siit?, ett? n?in tulee k?ym??n.

Live Casino

Jos on kolikkopelit kasvaneet viimeisten vuosien aikana, samaa voi sanoa my?s Live Casinon tarjoamista ratkaisuista sek? peleist?. Live Casinon peleihin kuuluu siis nimens? veroisesti liven? pelattavat p?yt?pelit, joissa jokaiseen peliin on dedikoituna oma pelinhoitaja- tai jakaja. Livepelien r?j?hdysm?inen suosio on ollut pelialalla menneen vuosikymmenen suurimpia ilmi?it?, eik? mik??n ihme – livepelej? julkaisevat yritykset ovat pelien striimauksessa ottaneet k?ytt??n yh? laadukkaampia ratkaisuja, jotka ovat automaattisesti nostaneet mielenkiintoa pelaajien keskuudessa.

Livepelien markkina Euroopassa n?ytt?? t?ll? hetkell? eritt?in mielenkiintoiselta, mutta samalla hieman pelottavalta. Meille suomalaisille tarjolla on kyll? useita kymmeni? eri Live Casinon pelej?, mutta ne tulevat k?yt?nn?ss? kahdelta (2) eri toimijalta:

  • NetEnt Live
  • Evolution Gaming

NetEnt sek? Evolution Gaming ovat ylivoimaisesti sek? ansaitusti pelialan suurimpia toimijoita, ja he ovat tulleet tutuiksi paitsi pitk?st? historiastaan (+10 vuotta), my?s siit?, ett? n?iden kahden toimijan tuottamat pelit ovat yleens? yksinkertaisesti parempia kuin muiden. NetEntin uusin aluevaltaus on my?s Live Casinolta l?ytyv?t pelit, joiden parissa Evolution Gaming on jo pitk??n dominoinut markkinoita. On j?nnitt?v?? n?hd? miten n?m? kaksi j?ttil?ist? reagoivat keskin?iseen kilpailuun vuonna 2020, ja mill? tavalla me kuluttajat siit? hy?dymme. Mink??nlaista monopolia tuskin yritykset tulevat koskaan muodostamaan, sill? yhti?iden yhteenlasketut liikevaihdot tullaan luultavasti tulevaisuudessa laskemaan miljardeissa.

Live Casinon osalta varsinaisia innovaatioita ja uudistuksia j??mme mielenkiinnolla odottelemaan, sill? jo nyt tarjonta on suorastaan huikealla tasolla.

Mobiilipelaaminen

Jo edellisen vuosikymmenen puolella saimme useita raportteja siit?, ett? nettikasinoiden peleist? reilusti yli 50% pelataan jo mobiililaitteiden v?lityksell?. T?t? ei voitane pit?? kovinkaan suurena yll?tyksen?, jos ottaa huomioon mink? verran ?lypuhelimia rakkaat milleniaalimme k?ytt?v?t. ?lypuhelinten k?ytt? on meille arkip?iv??, ja voidaan jopa suoraan sanoa, ett? ne ovat yksi suurimmista osa-alueista koko el?m?ss?mme. Siihen emme ota kantaa, onko se hyv? vai huono juttu, mutta fakta se joka tapauksessa on.

Mobiililaitteiden v?lityksell? tapahtuva pelaaminen ei en?? 2020-luvulla tule rajoittumaan en?? pelk?st??n kolikkopeleihin, vaan jo nyt olemme onnistuneet n?kem??n selke?? kasvua Live Casinonkin puolella. Live Casinon ongelmana on yleens? aina mobiilipelaamisen suhteen ollut se, ett? saatavilla olevat internet-yhteydet eiv?t aina v?ltt?m?tt? ole olleet riitt?vi? HD-tasoisen kuvan toimittamiseen, jonka vuoksi pelin laatu ja k?ytt?j?yst?v?llisyys on k?rsinyt huomattavasti. Yh? yleistyv? 5G-teknologia mm. tulee aikanaan vahvistamaan mobiilipelaamisen asetelmia, sill? alhaisilla latenssitasoilla operoivat 5G-yhteydet tulevat mahdollistamaan asioita joiden olemassaolosta emme edes viel? tied?.

Mobiilipelaaminen on my?s tietyll? tapaa kuvainnollisessa risteyksess?, jossa pelialan yritykset eiv?t oikein itsek??n tied?, pit?isik? kuluttajille l?hte? kehitt?m??n natiivitason mobiilisovelluksia, vai parantaa k?ytt?kokemusta puhelimen selaimen kautta tapahtuvassa pelaamisessa? Esimerkkej? molempien konseptien onnistuneesti toteutuksesta on jo olemassa, mutta t?ytyy my?nt??, ett? emme itsek??n tied? kumpi tulee olemaan tulevaisuudessa suositumpaa! Aika n?ytt??.

Pikakasinot

Mobiilipelaamisen osalta pikakasinoiden (Pay N’ Play) osuus kaikista sivustoista on my?s nopeasti kasvava osa-alue. Pikakasinoilla tarkoitetaan sellaisia sivustoja, joihin ei en?? erillist? rekister?itymist? vaadita, vaan kaikki tapahtuu verkkopankkitunnuksia k?ytt?en. Tulevaisuudessa luultavasti pelkk? mobiilitunnistautuminen riitt??, ja pelaaminen tulee olemaan nopeampaa kuin koskaan ennen. Pikakasinot ovat yksi suurimmista viime aikojen innovaatioista, joiden vaikutukset n?kyv?t paitsi mobiilipelaamisessa, my?s koko alan (sek? pelaajien) suhtautumisessa tulevaisuuden trendeihin.

Lains??d?nt? & uudet aluevaltaukset

Pelialan lains??d?nt? 2020-luvulla tulee olemaan eritt?in mielenkiintoinen – varsinkin jos asut Suomessa! Kuten hyvin tied?mme, Suomen markkinoita on hallinnut valtiomme omistama pelimonopoli, joka on kielt?m?tt? vaikuttanut merkitt?v?sti my?s ulkomaisten nettikasinoiden toimintaan. Kaikkein omituisinta asiassa on se, ett? ulkomaisten peliyhti?iden asiakkaina toimii satoja tuhansia suomalaisia (joiden arvioiden mukaan luku on ylitt?nyt jo miljoonan asiakkaan rajan), vaikka yritykset eiv?t rajojemme sis?puolella saakaan palveluitaan markkinoida. Konservatiivisen hallituksemme sek? ”muita per?ss? seuraavan” toimintamallimme my?t? voi olla, ettei kehityksen kaari tule kovin nopealla aikataululla kehittym??n 2020-luvulla.

Peliyhti?t kuitenkin seuraavat Suomen sis?poliittista tilannetta sen verran ahkeraan, ett? mik?li maamme rajojen sis?puolella aikanaan ulkomaisetkin peliyhti?t sallitaan, tulee kilpailu olemaan kovaa. Pelaajina olemme ylivoimaisesti yksi suosituimmista asiakasryhmist? kasinoille, sill?, noh, me pelaamme eritt?in paljon! T?m? onkin yksi merkitt?vimmist? aiheista joka aina nousee esiin, kun ulkomaisista peliyhti?ist? puhutaan. Pit?? kuitenkin muistaa, ett? ulkomaiset peliyhti?t eiv?t toistaiseksi ole viel? yht?k??n peliautomaattia kauppoihimme asentanut, puhumattakaan nyt kymmenist? tuhansista sellaisista (emmek? kyll? usko n?in koskaan edes tapahtuvan, sill? nettikasinoiden intressit ja vastuullisuus ovat ihan jossain muualla).

Kehittyv?t markkinat kuitenkin vaatinevat meid?nkin p??tt?jilt? jonkinlaisia ratkaisuja tulevaisuudessa, joten n?ht?v?ksi j?? mik? on valitsemamme linja ulkomaisten peliyhti?iden p??st?misess? suljetulle markkinapaikallemme.

Markkinointi & myynti

Vaikka moni ei tule ajatelleeksi, nettikasinoiden operatiivisen tuloksen muodostuminen on paljolti kiinni markkinoinnista sek? myynnist?. Moni ajattelee myynnin perinteiseksi ”puhelimella soitteluksi”, joka kuitenkin on h?vi?v?n pieni osa ns. asiakkaiden reaktivoimista tulevaisuudessa. Mik?li olet joskus nettikasinolle pelitilin luonut, olet luultavasti saanut soiton, tai edes tekstiviestin aiheeseen liittyen. N?ill? yhteydenotoilla pyrit??n luonnollisesti markkinoimaan sivuston palveluita sinulle, sill? nettikasinoita vaivaa t?ll? hetkell? yksi yhteinen ongelma: Uusasiakashankinnan kustannukset ovat l?hteneet k?sist?, siin? miss? vanhojen asiakkaiden aktivointi on yh? vaikeampaa, eik? mitenk??n erityisesti kovin edullistakaan.

2020-luvulla tulemmekin n?kem??n t?ysin uudenlaisia markkinoinnillisia strategioita, joiden kohdennus tulee olemaan nykyist? tarkempaa. Kohdennetulla markkinoilla tarkoitamme sit?, ett? nettikasinot opettelevat yh? paremmin ja paremmin tunnistamaan omat asiakkaansa, jonka avulla he pystyv?t r??t?l?idysti tarjoamaan uniikkeja palveluita erilaisille asiakasryhmille. 2020-luvulla markkinointi ja myynti tulee my?s erottelemaan ”jyv?t akanoista”, sill? kaikenlainen ”spam” -konseptilla luotu s?hk?postimarkkinointi tulee kuolemaan kokonaan. Kuluttajat ovat jo niin tottuneita s?hk?postilla tuleviin tarjouksiin, ett? niiden CTR-ratiot (Click Through Rate) tulevat putoamaan jo entisest??n.

Bonuskupla

Ensimm?isest? talletuksesta my?nnett?v?t bonukset el?v?t t?ll? hetkell? jonkinlaisessa kuplassa, jonka kiihdytt?j?n? toimii pient? kokoluokkaa edustavat nettikasinot. Suurien kasinoiden fokus on totta kai my?s uusasiakashankinnassa, mutta metodit ovat hieman erilaisia. Pienten kasinoiden keskuudessa kyseess? on kuin villi l?nsi joka paikoittain n?ytt?? silt?, ett? se joka tarjoaa suurimmat bonukset, tulee asiakkaan puolelleen voittamaan. Vaikka emme t?t? varsinaisesti varmaksi pysty toteamaan, pahoin pelk??mme, ett? n?m? pienemm?t kasinot kasvattavat jonkinlaista kuplaa toiminnallaan, jonka puhkeamista me kaikki odottelemme.

Yhteenveto

Mik?li olet kasinopeleist? innostuva pelaaja, olemme varmoja siit?, ett? tuleva vuosikymmen tulee olemaan pelialan historian merkitt?vin ajanjakso. Kiihtyv?ll? vauhdilla kehittyv?t lains??d?nn?t sek? teknologiset ratkaisut tulevat mullistamaan pelialaa ennenn?kem?tt?m?ll? tavalla. Mutkia tulee matkassa olemaan kohtalaisen paljon, joten esimerkiksi pienikin lains??d?nn?llinen muutos matkan varrella voi tarkoittaa sit?, ett? koko alan fokus vaihtuu asiasta A, asiaan B. T?m?n vuoksi dynaamista pelialaa onkin erityisen hieno seurata sivusta, sill? koskaan ei tied? mit? tuleman pit??! J??mmekin siis mielenkiinnolla odottelemaan alkaneen vuosikymmenen kehitysk?yr??.

HUOM. Artikkelissa esitetyt n?k?kannat edustavat omia mielipiteit?mme, eik? n?it? tule sokeasti seurata. Kuten kertaalleen jo totesimmekin, emme omaa kristallipalloa josta asioita olisi helppo ennustaa, vaan p??telm?mme perustuvat puhtaasti vallitsevan tilanteen sek? kehityksen arvuutteluun.